Kesälampaita maisemanhoitoon - ja kuinka siinä sitten kävikään

Toissa kesänä oltiin jo miehen kanssa puhuttu, että voisi ottaa lampaita "maisemoimaan" entistä hevostarhaa, mikä tyhjillään kasvoi horsmaa ja nokkosta. Siltä kesältä se jäi raksaprojektien myötä, mutta sitten tuli korona ja etätyöt. Ei muutakun tuumasta toimeen ja kyselemään kesätyöläisiä. Hankasalmelta löytyikin kaksi vapaata ahvenanmaalaispoikaa. Alkuun puhuttiin vain kesälampaista, mutta taidettiin molemmat jo arvata, että eihän niistä voi syksyn tullen luopua. Ja niin Matti ja Teppo muuttivat meille. 

Lampaita olisi hyvä olla minimissään kuitenkin kolme, jotta laumaeläimenä sillä olisi tosiaan se oma lauma. Kun päätös oli tehty siitä, ettei poikia luovutetakaan kesän jälkeen helsinkiläisten lautasille, muutti meille vielä mix-poika Sulo. Veljeksillä kesti hetken aikaa enemmän tottua ihmisiin, Sulo sen sijaan kaipaili enemmänkin ihmiskontakteja, koska se oli niihin tottunut.

Lauma kuitenkin vielä vähän kasvoi, kun sain vinkin tuttavalta pässipojasta, joka oli lopetusuhan alla, Nuori tyttö halusi sen pelastaa lunastamalla pojan itselleen, mutta heillä ei ollut tarjota majapaikkaa. Viime metreillä saimme heihin yhteyden ja seuraavana päivänä Elliot muuttikin sitten takaisin Hankasalmelle, mistä oli itseasiassa lähtenytkin. Elliotille ehkä hieman tuo kaupunkilaiskesä taisi nousta päähän, kun yritti toisille pojille alkuun vähän isotella, onneksi kuitenkin on taasen maalaispojaksi tokeentunut. Elliotin perheen yhteydenottoa odotellessa sain kuulla toisestakin pässipojasta, pienestä sisukkaasta miehestä, kuka alun terveysongelmien ja tuttipullolla ruokkimisen jälkeen olisi surku ollut laittaa teuraaksi. Ilmeisesti minun on hieman hankala sanoa ei ja niin hän muutti meille.  Hänestä tuli Toivo, parempaa nimeä ei juuri tälle pojalle voinut antaa. Hän muistuttaa minua siitä, että aina on toivoa nousta uudestaan ylös, vaikka välillä maailma veisikin jalat alta. Toivo onkin todella ihmisrakas ja nauttii rapsuttelusta ja huomiosta kaikista eniten. 

Jotta välttyisi poikaporukassa suuremmilta kahakoilta, piti pojat käydä kastroimassa. Matti, Teppo ja Sulo joutuivat ensimmäisenä vastaanotolle, jälkeenpäin sitten myöhemmin tulleet Elliot ja Toivo. Nyt on kaikilla kepeämpi olo, paljon mukavampi kirmata laitumella kun ei melonin kokoiset kivekset hölsky jalkojen välissä. Riski virtsakiviin tosin lisääntyy kastroinnin myötä ja tämä täytyy ruokinnassa ottaa huomioon. Nyt pojat pääasiallisesti nauttivatkin pelkästä heinästä ja kivennäisistä.

Eläinrakkaana ihmisenä olin toki pitänyt lampaistakin, ikinä en ollut kuitenkaan ajatellut, että itse lampuriksi alkaisin. Huovutusta olin kokeillut aiemmin ja aika ajoin tilaillut villoja, viime aikoina kuitenkin muiden kiireiden vuoksi sekin oli jäänyt. Nyt kuitenkin ajatus virisi uudelleen, kun keritsemisen jälkeen meillä olikin kasa (lampaankakalta haisevaa) villaa. Jo kauan sitten edesmennyt mummoni oli ostanut vanhan rukin, jonka olin sittemmin vanhempieni mökiltä pelastanut. En ollut aikonut sitä ottaa käyttöön, mutta nyt miehen innostamana olenkin miettinyt sen käyttöönottamista. Nyt on miehellä karstamylly tekeillä, kun toisen mummoni ikivanhoilla karstoilla homma tuntuu olevan aika työlästä. Katsotaan siis, mitä tämä tuo vielä tullessaan!